Kolme kouluikäistä poikaani ja minä asumme kerrostalossa jota kutsun hiirenpesäksi. Asunto on sokkeloinen ja joskus ahdas vikkelien poikasten kanssa. Taustalla vaikuttaa mies, jonka kanssa olemme asuneet erillämme jo useita vuosia, mutta joka kuuluu elämäämme enemmän kuin tahtoisin. Hän soittelee humalassa ja koputtelee ovelle. Hän lupailee lapsille ostavansa sitä ja tätä, mutta rahat menevät viinaan, eivätkä lapset ole enää millänsäkään vaikka eivät saakaan mitä isi on luvannut. Lapset tietävät, että ne ovat vain sanoja, lupauksia, joita isä syöttää peittääkseen itsensä.

Lapset säälittävät minua joskus. Mitä he ajattelevat, kun kavereiden kotona on isä joka huolehtii perheestään? Isä joka ei heilu humalassa naapuritalossa ja kulje puliremmeissä? Syytän itseäni elämänvalinnoista, joita tein nuoruudenharhoissa. Elämänvalinnoista joita tein pelätessäni olla yksin. Ja minun olisi pitänytkin olla yksin ja löytää elämääni muuta kuin mies jonka kautta elää.